Kiitos sinulle kuluneesta vuodesta, siitä yhdestä muiden joukossa. Jokainen vuosi voi tuoda vastaan jotain yllättävää, mikä aiheuttaa vastoinkäymisiä, lisää epävarmuutta tai asettaa omat voimat äärirajoille. Elämää kun ei voi kontrolloida. Tänä vuonna haasteita tuli vastaan tavallista enemmän ja se on kokemus, joka jollain tavalla kosketti meitä jokaista.
On hyvin yksilöllistä, miten kukin on menneen vuoden kokenut. Ehkä juuri sinä olet se, joka jousti ja sopeutui tilanteen tuomiin muutoksiin ilman suurempaa kuormittumista. Tai ehkä olet se, joka koki pelkoa ja ahdistusta, tai kenties jouduit suremaan läheisesi menetystä. Juuri nyt on hyvä hetki muistaa, ettei ole ollut oikeaa tai väärää tapaa reagoida menneeseen vuoteen. Se on ollut meille jokaiselle ainutlaatuinen.
Työnohjaustapaamisissa inhimillisyys ja rohkeus olivat aikaisempaa enemmän läsnä. Työ ikään kuin kulki vapaa-ajalle, samat haasteet olivat läsnä henkilökohtaisessa elämässä. Asiakkaat herkistyivät tuomaan oman haavoittuvuutensa esiin. Ryhmissä uskallettiin olla ilman ammatillisuuden roolia ja asiantuntijan viittaa. Tarve kohtaamiselle ja jakamiselle oli suuri. Yhdessä jaettiin tunnekokemuksia ja ajatuksia. Toisinaan asiakkaat kokivat työnohjaustapaamiset raskaiksi, mutta samalla he antoivat palautetta niiden olleen antoisia ja vaikuttavia.
Jokaisessa vuodessa on myös hyviä hetkiä, voimavaroja lisääviä elementtejä ja onnistumisia. Useimmiten asiakkaat kuvailivat näiden liittyneen sosiaalisiin suhteisiin niin läheisissä, työyhteisössä kuin asiakastyössä. Yhteisön voima tuli todistetuksi monta kertaa. Yhden kokiessa olonsa raskaaksi, oli toinen luomassa toivoa. Yhdessä etsimme rauhoittavia elementtejä, pohdimme ratkaisuja ja loimme uusia tukiverkkoja.
Alkava vuosi sisältää toivetta poikkeuksellisen ajan päättymisestä. Rokote antaa ehkä suojan virukselle, mutta se ei anna lupaa painaa kaasujalkaa. Emme voi vain pyyhkäistä tätä kokemusta syrjään vaan on viisautta antaa riittävästi aikaa mielen toipumiseen. Toipumisvaiheen tuki tulisi olla sisäänrakennettu työyhteisöön, aivan kuin mikä tahansa ammatillisuutta tukeva tiimitunti tai koulutus. Tärkeää on huomioida, että turvallisuuden tunne palautuu työyhteisöön hitaasti. Tämän rakentumiseen tarvitaan luottamusta ja avoimuutta. Vasta sen jälkeen voimme lähteä kehittämään ja oppimaan uutta.
Yhteisön voima syntyy minäpystyvyydestä. Emme voi auttaa toista ennen kuin autamme itseämme. Siksi on tärkeää lähteä ykkösvaihteella liikenteeseen ja pyytää matalalla kynnyksellä toisilta tukea. Herkällä korvalla kuunnella omia kehollisia reaktioita, uskaltaa olla tarvitseva ja pitää itsestä huolta. Kun omia voimavaroja on riittävästi, on voimaa kunnioittaa toiseen kokemusta. Herkkyyttä olla aidosti läsnä, tarjota apua ja luoda toivoa. Sen jälkeen voi jo hieman painaa kaasua ja suunnata yhteisön motivaatio tulevaan.