Tag Archives: Työyhteisö

Yhteisön voima syntyy minäpystyvyydestä

Posted on by
Vastaus

Posted on 

Kiitos sinulle kuluneesta vuodesta, siitä yhdestä muiden joukossa. Jokainen vuosi voi tuoda vastaan jotain yllättävää, mikä aiheuttaa vastoinkäymisiä, lisää epävarmuutta tai asettaa omat voimat äärirajoille. Elämää kun ei voi kontrolloida. Tänä vuonna haasteita tuli vastaan tavallista enemmän ja se on kokemus, joka jollain tavalla kosketti meitä jokaista. 

On hyvin yksilöllistä, miten kukin on menneen vuoden kokenut. Ehkä juuri sinä olet se, joka jousti ja sopeutui tilanteen tuomiin muutoksiin ilman suurempaa kuormittumista. Tai ehkä olet se, joka koki pelkoa ja ahdistusta, tai kenties jouduit suremaan läheisesi menetystä. Juuri nyt on hyvä hetki muistaa, ettei ole ollut oikeaa tai väärää tapaa reagoida menneeseen vuoteen. Se on ollut meille jokaiselle ainutlaatuinen. 

Työnohjaustapaamisissa inhimillisyys ja rohkeus olivat aikaisempaa enemmän läsnä. Työ ikään kuin kulki vapaa-ajalle, samat haasteet olivat läsnä henkilökohtaisessa elämässä. Asiakkaat herkistyivät tuomaan oman haavoittuvuutensa esiin. Ryhmissä uskallettiin olla ilman ammatillisuuden roolia ja asiantuntijan viittaa. Tarve kohtaamiselle ja jakamiselle oli suuri. Yhdessä jaettiin tunnekokemuksia ja ajatuksia. Toisinaan asiakkaat kokivat työnohjaustapaamiset raskaiksi, mutta samalla he antoivat palautetta niiden olleen antoisia ja vaikuttavia. 

Jokaisessa vuodessa on myös hyviä hetkiä, voimavaroja lisääviä elementtejä ja onnistumisia. Useimmiten asiakkaat kuvailivat näiden liittyneen sosiaalisiin suhteisiin niin läheisissä, työyhteisössä kuin asiakastyössä. Yhteisön voima tuli todistetuksi monta kertaa. Yhden kokiessa olonsa raskaaksi, oli toinen luomassa toivoa. Yhdessä etsimme rauhoittavia elementtejä, pohdimme ratkaisuja ja loimme uusia tukiverkkoja.

Alkava vuosi sisältää toivetta poikkeuksellisen ajan päättymisestä. Rokote antaa ehkä suojan virukselle, mutta se ei anna lupaa painaa kaasujalkaa. Emme voi vain pyyhkäistä tätä kokemusta syrjään vaan on viisautta antaa riittävästi aikaa mielen toipumiseen. Toipumisvaiheen tuki tulisi olla sisäänrakennettu työyhteisöön, aivan kuin mikä tahansa ammatillisuutta tukeva tiimitunti tai koulutus. Tärkeää on huomioida, että turvallisuuden tunne palautuu työyhteisöön hitaasti. Tämän rakentumiseen tarvitaan luottamusta ja avoimuutta. Vasta sen jälkeen voimme lähteä kehittämään ja oppimaan uutta.

Yhteisön voima syntyy minäpystyvyydestä. Emme voi auttaa toista ennen kuin autamme itseämme. Siksi on tärkeää lähteä ykkösvaihteella liikenteeseen ja pyytää matalalla kynnyksellä toisilta tukea. Herkällä korvalla kuunnella omia kehollisia reaktioita, uskaltaa olla tarvitseva ja pitää itsestä huolta. Kun omia voimavaroja on riittävästi, on voimaa kunnioittaa toiseen kokemusta. Herkkyyttä olla aidosti läsnä, tarjota apua ja luoda toivoa. Sen jälkeen voi jo hieman painaa kaasua ja suunnata yhteisön motivaatio tulevaan.

Uhka vai mahdollisuus – asiakas oman elämänsä asiantuntija

Posted on by
Vastaus

”Oli ilo nähdä asiakkaan kantavan vastuuta omasta elämästään. Lisäksi työstäni tuli turvallisempaa, kun törmäyskurssit vähenivät.”

Pyydän usein työntekijöitä havainnoimaan, mistä asioista he itse provosoituvat arjessaan. On mielenkiintoista tarkkailla omia kipupisteitä ja inhimillisyyden hetkiä. Tämä tuo myös ymmärrystä toisen ihmisen yllättäville reaktioille. Omat ärsyyntymiseni hetket ovat suurimmillaan silloin, kun joku toinen toimii asiantuntijana minua koskevissa asioissa. Mielelläni kuuntelen ohjeita ja neuvoja, mutta tällöinkin toivon, että saan itse säilyttää oman elämäni asiantuntijuuden.

Asiantuntijuus on mielenkiintoinen aihe. Toisen kokemuksesta on usein hyötyä, jottei itse tarvitse käydä läpi samoja sudenkuoppia. Palkitsevaa on myös toimia asiantuntijan roolissa. Miten antoisaa onkaan päästä kertomaan itselle tärkeästä aiheesta yksityiskohtaista tietoa tai ratkaisemaan haasteita. Oman osaamisen jakaminen tuo työhön merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä.

”Omat ärsyyntymiseni hetket ovat suurimmillaan silloin, kun joku toinen toimii asiantuntijana minua koskevissa asioissa.”

Ihmisten kanssa työskennellessä asiantuntijuudella on omat haasteensa. Onnistuakseen se edellyttää empaattista kohtaamista ja kykyä aitoon kuunteluun. Tällöin on tietoisesti tunnistettava ne hetket, kun toisen puolesta ajatteleminen pyrkii nousemaan pintaan. Miten helposti tapahtuukaan ne tilanteet, kun tiedämme, mikä toiselle on parasta. 

Hoito- ja ohjaustyössä asiakkaan oman elämän asiantuntijuus voidaan kokea uhaksi. Tällöin ehkä pelätään menettää työtä helpottamaan syntyneet rutiinit tai joudutaan omalle epämukavuusalueelle. Usein työnohjaajana ja coachina kuulen, kuinka henkilökunta kertoo tai päättää asioita asiakkaiden puolesta. Tällöin mietin, voiko koko asiakasyhteisön toiveet olla samankaltaiset, tunnin tarkkuudella viikon jokaisena päivänä? Vai onko kenties niin, että uudelle asiakkaalle kerrotaan talon tavat, joihin ei mielellään haluta tehdä poikkeuksia? Kiire tai henkilökunnan vähyys ovat usein ne viimeiset selitykset, kun lähden kyselemään asioista tarkemmin.

”Mielelläni kuuntelen ohjeita ja neuvoja, mutta tällöinkin toivon, että saan itse säilyttää oman elämäni asiantuntijuuden.”

Työntekijät usein pelkäävät, että asiakkaiden toiveet tai niiden toteuttaminen ovat haasteellisia. Kuulen jo ennalta luotuja uhkakuvia pesemättömistä tiskeistä tai muista arjen haasteista. Eikö jokaisessa kodissa joskus tiskit loju pöydillä? Mitäpä jos, ensi kerralla kysytäänkin asiakkaalta itseltään, mitä hän toivoo, jotta hän saisi itselleen oman elämänsä näköisen, mielekkään, onnellisen ja vastuullisen arjen?

Mitkä ovat omat kokemukseni asiantuntijan roolista luopumisesta, kun annoin asiakkaan itse olla oman elämänsä asiantuntija? Kaikkinensa minun työstäni tuli helpompaa, kun en joutunut miettimään ja tekemään päätöksiä hänen puolesta. Mitä se minulta vaati? Arvostavaa kohtaamista ja tietoista kuuntelua. Sallivuutta, heittäytymistä ja joustavuutta. Mitä se antoi? Oli ilo nähdä asiakkaan kantavan vastuuta omasta elämästään. Lisäksi työstäni tuli turvallisempaa, kun törmäyskurssit vähenivät. Mikä eniten yllätti? Asiakkaiden toiveiden pienuus ja arkisuus, tärkeintä heille oli tulla kuulluksi.

Pelko ja ilo työväkivallan tunnekokemuksina

Posted on by
Vastaus

Tunteet ovat aina työssä läsnä ja niitä nousee työpäivän aikana monissa erilaisissa tilanteissa. Työväkivallan tilanteissa ne koetaan usein kuormittaviksi, joten työyhteisöjen kanssa työskennellessäni pysähdymme usein keskustelemaan tunteista. Kokemukseni on, että ne ovat samanlaisia riippumatta työkokemuksesta tai asiakkaiden problematiikasta. Tilanteet asiakkaiden kanssa ovat moninaisia eivätkä aina ennakoitavissa. Useimmiten työntekijät tuovat esille pelon, vihan, inhon ja turhautuneisuuden tunteita. Luottamuksen herätessä uskalletaan kertoa myös keinottomuuden, epäonnistumisen ja riittämättömyyden kokemuksista. Tunteiden jakamisen kokemukset ovat olleet työyhteisöille usein hämmentäviä, mutta samalla antoisia hetkiä. Kokeeko joku muukin samalla tavalla kuin minä?

”Toisinaan työyhteisöjen kanssa työskennellessä huomaan, että on helpompi tunnistaa palautumisen haasteet kuin omat työväkivallasta aiheutuneet tunnekokemukset.”

Tunteista puhuttaessa on tärkeää muistaa toisen arvostaminen, työväkivallan kokemus on aina yksilöllinen. Tilanne missä toinen kokee pelkoa ja vihaa voi toiselle olla hallittu ja helppo juttu. Myös työväkivallan uhka koetaan eri tavalla. Niinpä on tärkeää, ettei koskaan erehdytä väheksymään toisen kokemuksia. Yhdessä työyhteisössä pohdittiin, onko työyhteisön ilmapiiri niin turvallinen, että uskaltaisi kertoa työtoverille pelon tunteista. Tai kenties itse asiakkaalle, joka käyttäytyy uhkaavasti. Ehkäpä oman inhimillisyyden ja haavoittuvuuden esille nostaminen ei olisikaan huono asia, sillä työtä tulisi tehdä aina ihminen ihmiselle. Myös työtoverilta avun pyytäminen saatettaisiin ottaa eri tavalla vastaan, jos kertoisi tilanteen olevan itselle pelottava.

Yksilöllisen kokemuksen lisäksi tunteisiin reagoidaan eri lailla. Joku on omien tunnekokemusten käsittelyssä taitavampi. Hän tunnistaa ne, pohtii mitä ne viestittävät ja antaa sen jälkeen tunteiden mennä. Joku toinen voi jäädä tunteeseen kiinni. Esimerkiksi pelko voi vaikuttaa hänen toimintaan, seuraavalla kerralla hän ei ehkä ole näkevinään uhkaavaa tilannetta keskittyen omaan työtehtävään. Tällöin hän ei ole kovin turvallinen työtoveri. Joku toinen voi pelon vallassa alkaa käyttäytyä itsevarmasti ja vallankäytön avulla selviytyä työpäivistä. Sen seurauksena asiakkaat mahdolliset provosoituvat uusiin haastaviin tilanteisiin. Pelkoa voi olla myös taustalla, kun yhteisiin toimintamalleihin ei pysty sitoutumaan. Tällöin työntekijän toiminta voi näyttäytyä sooloiluna tai hän toistuvasti perustelee toimintaansa maalaisjärjen käytöllä. Arvata vain voi, mitä tämä ja kaikki muu aiheuttaa työilmapiirille, turvallisuudelle ja yhteiselle työlle?

”Tilanne missä toinen kokee pelkoa ja vihaa voi toiselle olla hallittu ja helppo juttu. Myös työväkivallan uhka koetaan eri tavalla. Niinpä on tärkeää, ettei koskaan erehdytä väheksymään toisen kokemuksia.”

Mitä sitten, jos työntekijänä huomaa, ettei mikään tunnu enää missään? Työväkivallan tilanteet tai sen uhka ovat muuttuneet rutiineiksi, toistuvasti työssä tapahtuneiksi ja työhön kuuluviksi tilanteiksi. Onko se kenties seurausta tapahtuneiden tilanteiden kuoppaamisesta, ammatillisen roolin taakse kätkeytymisestä vai nollatoleranssin kasvamisesta? Tällöin on hyvä seurata, mitä tunteiden tukahduttamisesta seuraa. Onko asiakkaan kohtaaminen edelleen arvostavaa ja yksilöllistä? Miltä oma toiminta näyttäytyy työyhteisön vuorovaikutus- ja turvallisuuskulttuurissa? Entä miten hyvin ja kokonaisvaltaisesti vapaa-ajalla palautuu? 

Toisinaan työyhteisöjen kanssa työskennellessä huomaan, että on helpompi tunnistaa palautumisen haasteet kuin omat työväkivallasta aiheutuneet tunnekokemukset. Palautumisen vaikeudesta työntekijät kuvaavat arjen tilanteissa, joissa työpäivän jälkeen romahdetaan sohvalle, ärsyynnytään perheelle tai vietetään aamuyön tunnit valvoen. Se mitä töissä on pyrkinyt kätkemään oman ammatillisuuden ja vastuullisen työkäyttäytymisen taakse, ei enää kanna kotona, jossa on helpompi olla oma itsensä. 

”Työnilo kasvaa onnistumisten kokemusten, yhteistyön ja hallinnan tunteen avulla. Myös työyhteisöissä, joissa työväkivallan uhka on ilmeinen.”

Ammatillisuutta on tunnistaa omat tunteensa ja ottaa vastuu niistä. Vastuullisuus on tärkeää, sillä tunteet helposti leviävät koko työyhteisön tunneilmapiiriin ja voivat näyttäytyä epäasiallisena toimintana sekä perustehtävän hämärtymisenä. Avoin ja rehellinen keskustelu sekä kuulluksi tuleminen auttavat jaksamaan. Tunnekokemuksia voi jakaa niin työyhteisön kuin esimiehen kanssa, yhdessä tai ulkopuolisen tukemana. Ammatillisuutta on myös hakea ajoissa työterveydestä apua tai ohjata työtoveri palveluiden piiriin. 

Toisinaan työyhteisöissä nousee esille työväkivallasta aiheutunut ilon kokemus. Tämä voi aiheuttaa työyhteisössä hämmennystä, mutta kun tulee ymmärrys, että hallittu työväkivallan tilanne on lupa kokea onnistumisena, on siitä mahdollisuus tuntea myös iloa. Onnistumisen kokemusten jakamisen avulla tulee kaikille mahdollisuus oppia, jonka pohjalta on hyvä lähteä kehittämään uusia, yhteisiä toimintamalleja työväkivallan uhan hallintaan. Työnilo kasvaa onnistumisten kokemusten, yhteistyön ja hallinnan tunteen avulla. Myös työyhteisöissä, joissa työväkivallan uhka on ilmeinen.

Turvallisena työotteena asiakkaan arvostava kohtaaminen

Posted on by
Vastaus

”Tärkeintä työväkivallan uhan hallinnassa on asiakkaan arvostava kohtaaminen. Se voi tuntua vaikealta niiden asiakkaiden kanssa, joiden käytös on usein haastavaa.”

Kuluneella viikolla kävin työyhteisössä, jossa oli hiljattain ollut vakava työväkivallan tilanne. Toisena osapuolena oli muistisairas asiakas. Työtovereiden ripeän toiminnan ansiosta työntekijä ei saanut vakavia fyysisiä vammoja ja asiakkaan turvallisuus säilyi. Itse tilanteessa ja sen jälkeisessä toiminnassa työntekijät olivat toimineet erittäin ammattitaitoisesti. Lisäksi heidän esimiehensä ja johto ottivat vastuun jälkihoidosta sekä työturvallisuuden parantamisesta järjestämällä työyhteisölle monipuolisesti apua ja tukea. 

Tavatessani työyhteisön, aiheutti työväkivallan tilanne heissä vielä tunnereaktioita. He kertoivat ulkopuolisen avun lisäksi keskustelleensa keskenänsä tapahtuneesta. Kertaamisen lisäksi he olivat jo lähteneet työyhteisönä miettimään konkreettisia keinoja, jotta vastaavat tilanteet tulevaisuudessa osattaisiin paremmin välttää. Syvällisempää työskentelyä vielä tarvitaan yhtenevien toimintamallien ja ohjeiden tarkentamiseen, jotta työväkivallan uhasta tulee paremmin hallittua.

”Vuorovaikutustilanne vaatii aina enemmän työntekijältä. Hänen on pysyttävä ammatillisena ja asiakasta arvostavana, vaikka asiakas käyttäytyisi häntä kohtaan epäasiallisesti.”

Tärkeintä työväkivallan uhan hallinnassa on asiakkaan arvostava kohtaaminen. Se voi tuntua vaikealta niiden asiakkaiden kanssa, joiden käytös on usein haastavaa. Jokaisen asiakastyötä tekevän on tärkeää pysähtyä arvioimaan omaa toimintaansa. Kuinka asiakaslähtöinen työote minulla on? Mahdollistanko asiakkaalle kuulluksi tulemisen tunteen? Kuinka hyvin vastaan asiakkaan tarpeisiin? Lisäksi on pystyttävä rehellisesti arvioimaan, onko mahdollisesti omassa työotteessani vallankäytön ja provosoivan toiminnan piirteitä, jotka osaltaan voivat vaikuttaa asiakkaan aggressiiviseen käytökseen? Oman arvioinnin lisäksi on tärkeää pyytää työyhteisöltä palautetta, miltä toimintani asiakastyössä näyttäytyy? Oman toiminnan jatkuva tarkastelu on välttämätön elementti ammatillisen, asiakasta arvostavan ja turvallisen työotteen kehittymiseen.

Työväkivallan tilanteet aiheuttavat aina kuormittavia tunteita, pelkoa, vihaa, epävarmuutta, syyllisyyttä. Näiden tunteiden tunnistaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on muistaa, ettei tapahtuneessa työväkivallan tilanteessa ole kyse työssä tapahtuneesta virheestä. Se on vuorovaikutustilanteen seuraus, jossa vastuu tapahtuneesta on molemmilla osapuolilla. Usein asiakkaalla on vuorovaikutukseen, käyttäytymiseen tai sairauteen liittyviä haasteita, jotka työntekijän tulee kohtaamisessa ottaa huomioon. Lisäksi vuorovaikutustilanne vaatii aina enemmän työntekijältä. Hänen on pysyttävä ammatillisena ja asiakasta arvostavana, vaikka asiakas käyttäytyisi häntä kohtaan epäasiallisesti. Valitettavasti kaikesta ammattitaitoisesta toiminnasta huolimatta aina ei työväkivallan tilanteilta vältytä.

”Oman toiminnan jatkuva tarkastelu on välttämätön elementti ammatillisen, asiakasta arvostavan ja turvallisen työotteen kehittymiseen.”

Epäasiallisen käytöksen rajaamisen voi tehdä asiakasta kunnioittaen, asiallisen määrätietoisesti. Riittävän varhaisessa vaiheessa tehtynä se helpottaa tilanteen pitämistä hallinnassa. Parhaimmillaan ennakoivan otteen avulla haastavasta tilanteesta päästään yli ja yhteistyö voi jatkua hyvässä yhteisymmärryksessä. Hyvä keino on myös aikalisän ottaminen. Ammatillisuutta on perääntyä ja kertoa, että keskustelua voidaan jatkaa myöhemmin, kun asiakas on rauhoittunut. Toisinaan ammattitaitoa on pyytää työtoveria hoitamaan tilanne, sillä hyvää henkilökemiaa kannattaa aina käyttää hyödyksi.

Alussa mainitsemallani työyhteisöllä on tahtotila lähteä kehittämään turvallisempaa työotetta. Tähän tulen antamaan tukeni työväkivallan uhan hallinnan coachingilla. Tulemme yhdessä harjoittelemaan ennakoivaa ja kokeilevaa työotetta, jonka keskiössä on asiakkaan arvostava kohtaaminen. Vuorovaikutuksessa harjoittelemme avoimuutta ja luottamuksellisuutta, joiden avulla työyhteisön on mahdollista kehittää palautekulttuuria. Mietimme yhdessä, mitä oppia tapahtuneesta voi saada turvalliseen työotteeseen. Meillä on edessä mielenkiintoinen prosessi, jonka keskiössä on oivalluttava, reflektoiva ja sitouttava työskentely. Prosessinomaisen työskentelyn avulla tulemme tekemään työturvallisuuslain määrittelemät yksikkökohtaiset menettelytapaohjeet työväkivallan uhan hallintaan. Nämä mahdollistavat työyhteisöön yhtenevät ja turvalliset toimintatavat.

Tahtotilaa yhteiselle työlle

Posted on by
Vastaus

Viime viikkoina olen useammalle palveluasumisen työyhteisölle esittänyt saman kysymyksen, onko teillä työntekijäkohtaisia, työvuorokohtaisia vai koko työyhteisön työtehtäviä? Kysymys on noussut mieleeni hoitajien esille tuomasta kiireen, riittämättömyyden sekä töiden epätasaisen jakaantumisen kokemuksista. Toki lähes jokaisessa näissä työyhteisössä on eri tehtäväkuvan töitä, mutta paljon myös yhteisiä työtehtäviä.

Coachina ja työnohjaajana en voi vaikuttaa työyhteisön kokemaan resurssipulaan, mutta toimintakulttuuriin voin tuoda uusia näkökulmia. Kuulen puheissa työpäivän ruuhkahuipuista, jotka osittain voivat olla hoitajan pyrkimystä tehdä omat työtehtävänsä moitteettomasti. Lisäksi samaiset henkilöt kertovat, ettei työpäivät ole koskaan samanlaisia, mutta silti työtehtävät pyritään hoitamaan samalla kaavamaisella tavalla. Tällöin ei huomata vastata arjen haasteisiin ja suhteuttaa työtehtäviä niihin. Lisäksi usein pelätään seuraavan työvuoron kommentteja, jos jonkin tekemättömäksi jääneen tehtävän joutuu siirtämään heille.

Yhdessä palveluasumisen yksikössä aamun pätkävuorolaiselle jaettiin yhtä paljon asiakkaita hoidettavaksi kuin koko työvuoron tekevälle. Tämä pätkävuorolainen käytännössä teki neljässä tunnissa lähes saman, mitä toinen tuplasti pidemmän työvuoron aikana. Lisäksi tämän pätkävuorolaisen tehtävänä oli tulla vielä samaisena työpäivänä yövuoroon. Hoitajat kertoivat olevansa hyvin väsyneitä jo tehtyään aamulla vauhdikkaasti työnsä eivätkä kokeneet sen olevan hyvä lähtökohta valmistautua tulevaan yövuoroon. Työnohjauksessa he yhdessä päättivät vähentää pätkävuorolaiselta hoidettavien asiakkaiden määrää ja siirtää heitä kahdeksan tunnin aamuvuoroa tekeville.

Rutiinit tuovat turvallisuutta, mutta niihin usein liittyy myös laitoskulttuuri, jossa asiakas on hoidon kohteena. Tällöin asiakkaan kohtaaminen on hoitajalähtöistä ja vaikka tahtotilaa olisikin, kiire laittaa tekemään työtehtävät liukuhihnamaisesti. Vaarana on asiakaslähtöisyyden, hoidon laadun sekä asiakas- ja työturvallisuuden vaarantuminen. Työyhteisössä myös arvotetaan työ eri tavalla, jollekin työntekijälle perushoito on tärkeämpää kuin taas joku toinen kokee asiakkaan kanssa yhdessä olemisen tärkeimpänä. Näiden näkökulmien avaaminen ja kompromissiin pääseminen luo myös parempaa työilmapiiriä. Silloin kaikilla on samanlainen ajatus yhteisestä työstä.

Työn suunnittelu ja organisointi ovat opittavissa olevia asioita. Niiden kehittäminen edellyttää työyhteisössä pysähtymistä vuorovaikutuksen äärelle. Tällöin voidaan arvioida toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja kuulla työtoverin näkökulmia. Pysähtymiseen kannattaa satsata, jotta luottamuksellisen ja toista arvostavan ilmapiirin on mahdollista kehittyä. Tällöin työyhteisöllä on mahdollisuus oivaltaa työtehtävien olevan koko työyhteisön yhteinen asia. Silloin ei koeta kiusaamisena, jos tiskit ovat jääneet yövuorolle eikä laiskuutena, jos jostain syystä työtoveri ei ole tyhjentänyt pyykkikonetta. Parhaimmillaan työyhteisössä on tahtotila suunnitella työviikko ennalta ja nimetä henkilöt etukäteen tiedettyjen tehtävien hoitoon. Silloin myös yllättävät haasteelliset tilanteet ovat koko työyhteisön haasteita ja niiden selviämisessä auttaa tahtotila yhteiselle työlle.

Kun aika on oikea

Posted on by
2

Kuluneen syksyn aikana olen ohjannut prosessinomaisella työskentelyotteella eri työyhteisöjä työväkivallan uhan hallintaan. Tärkeän ja vakavan aiheen äärelle on ollut hyvä pysähtyä. Prosessit ovat olleet erilaisia, sillä ne ovat pohjautuneet kunkin työyhteisön yksilöllisiin tarpeisiin. Työskentelytapa on ollut työyhteisöille uusi ja hetkittäin hämmentävä, mutta luottamuksellisen ilmapiirin syntymisen jälkeen uteliaisuus prosessinomaisen työskentelyn mahdollisuuksiin on kasvanut.

Työpäivät ovat usein hektisiä ja niitä sävyttävät kiireen tuntu sekä työn hallitsemattomuus. Nämä elementit ajavat meitä tekemään nopeita ja äkkipikaisia ratkaisuja. Toisinaan innokkuus ja hyvä draivi laittavat meidät juoksemaan suoraan tavoitteeseen. Inhimillistä on malttamattomuus uuden idean syntymiselle. Helposti ajattelemme, että minun mielipiteeni on se paras ja tärkein. Innokkaina päästämme ennemmin raakileisen ajatuksen ilmoille kuin pysähtyisimme yhdessä pohtimaan ja kuulemaan toisen ajatuksia. Usein emme edes huomaa pysähtymisen, ajatusten ja näkökulmien vaihtamisen tärkeyttä.

Prosessinomainen työskentelytapa on erilainen kuin mitä työelämällä on meille tapana opettaa. Se on vaiheittain etenevä, osallistava ja yhteistä tahtotilaa kehittävä prosessi. Lisäksi se mahdollistaa ajan antamisen eri näkökulmien vaihtamiselle, pohdinnalle ja aiheen kypsymiselle. Työskentelytapana se kehittää vuorovaikutustaitoja, luottamusta ja avointa vuoropuhelua. Se luo hedelmällisen maaperän parhaimmille oivalluksille ja antaa luoville ratkaisuille enemmän mahdollisuuksia. Ajallisesti se ei ole nopea, mutta tehokkuus perustuu prosessin jatkuvaan mahdollisuuteen parantaa käsiteltävän aiheen sisältöä.

Mitä tapahtui niille työyhteisöille, jotka malttoivat pysähtyä prosessinomaisen työskentelyn äärelle? Prosessit kestivät neljästä viiteen tapaamiskertaan. Työntekijät kertoivat kokeneensa tärkeimpänä kuulluksi tulemisen tunteen ja sen, että he itse pääsivät kehittämään omia työskentelytapojaan. Esimiestyö puolestaan sai uusia työkaluja. Työyhteisönä he oppivat toinen toisiltaan, saivat oivalluksia ja oivallusten kautta heille tuli sitoutumisen tahto yhdessä päätettyihin asioihin. Tämän jälkeen työväkivallan uhka ei tuntunut enää niin haasteelliselta, sillä prosessinomaisen työskentelyn avulla he olivat tehneet näitä tilanteita varten yhdessä sovitut toimintamallit.

Näiden nettisivujen valmistuminen on ollut myös prosessinomaisen työskentelyn tulos. Puolen vuoden kypsyttely on antanut minulle mahdollisuuden moninaisempaan ja luovempaan pohdintaan. Hetkittäin ovat olleet läsnä malttamattomuuden, ahdistuksen ja epävarmuuden tunteet, mutta prosessiin luottaminen on antanut tilaa ajatusten laajentumiselle. Kiitos tyttärelleni Juliaanalle, jonka kanssa olen saanut vaihtaa ajatuksia. Olen saanut häneltä näkökulmien lisäksi tukea sivujen teknisen osuuden tuottamisessa. Kun aika on oikea, on prosessista päästettävä irti ja esitellä sen aikaansaama lopputulos. Tervetuloa seuraamaan nettisivujani ja täällä jatkossa julkaistavaa blogia työelämän ilmiöistä, väkivallan uhan hallinnasta ja yhteisöllisistä toimintamalleista.