Viime viikkoina olen useammalle palveluasumisen työyhteisölle esittänyt saman kysymyksen, onko teillä työntekijäkohtaisia, työvuorokohtaisia vai koko työyhteisön työtehtäviä? Kysymys on noussut mieleeni hoitajien esille tuomasta kiireen, riittämättömyyden sekä töiden epätasaisen jakaantumisen kokemuksista. Toki lähes jokaisessa näissä työyhteisössä on eri tehtäväkuvan töitä, mutta paljon myös yhteisiä työtehtäviä.

Coachina ja työnohjaajana en voi vaikuttaa työyhteisön kokemaan resurssipulaan, mutta toimintakulttuuriin voin tuoda uusia näkökulmia. Kuulen puheissa työpäivän ruuhkahuipuista, jotka osittain voivat olla hoitajan pyrkimystä tehdä omat työtehtävänsä moitteettomasti. Lisäksi samaiset henkilöt kertovat, ettei työpäivät ole koskaan samanlaisia, mutta silti työtehtävät pyritään hoitamaan samalla kaavamaisella tavalla. Tällöin ei huomata vastata arjen haasteisiin ja suhteuttaa työtehtäviä niihin. Lisäksi usein pelätään seuraavan työvuoron kommentteja, jos jonkin tekemättömäksi jääneen tehtävän joutuu siirtämään heille.

Yhdessä palveluasumisen yksikössä aamun pätkävuorolaiselle jaettiin yhtä paljon asiakkaita hoidettavaksi kuin koko työvuoron tekevälle. Tämä pätkävuorolainen käytännössä teki neljässä tunnissa lähes saman, mitä toinen tuplasti pidemmän työvuoron aikana. Lisäksi tämän pätkävuorolaisen tehtävänä oli tulla vielä samaisena työpäivänä yövuoroon. Hoitajat kertoivat olevansa hyvin väsyneitä jo tehtyään aamulla vauhdikkaasti työnsä eivätkä kokeneet sen olevan hyvä lähtökohta valmistautua tulevaan yövuoroon. Työnohjauksessa he yhdessä päättivät vähentää pätkävuorolaiselta hoidettavien asiakkaiden määrää ja siirtää heitä kahdeksan tunnin aamuvuoroa tekeville.

Rutiinit tuovat turvallisuutta, mutta niihin usein liittyy myös laitoskulttuuri, jossa asiakas on hoidon kohteena. Tällöin asiakkaan kohtaaminen on hoitajalähtöistä ja vaikka tahtotilaa olisikin, kiire laittaa tekemään työtehtävät liukuhihnamaisesti. Vaarana on asiakaslähtöisyyden, hoidon laadun sekä asiakas- ja työturvallisuuden vaarantuminen. Työyhteisössä myös arvotetaan työ eri tavalla, jollekin työntekijälle perushoito on tärkeämpää kuin taas joku toinen kokee asiakkaan kanssa yhdessä olemisen tärkeimpänä. Näiden näkökulmien avaaminen ja kompromissiin pääseminen luo myös parempaa työilmapiiriä. Silloin kaikilla on samanlainen ajatus yhteisestä työstä.

Työn suunnittelu ja organisointi ovat opittavissa olevia asioita. Niiden kehittäminen edellyttää työyhteisössä pysähtymistä vuorovaikutuksen äärelle. Tällöin voidaan arvioida toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja kuulla työtoverin näkökulmia. Pysähtymiseen kannattaa satsata, jotta luottamuksellisen ja toista arvostavan ilmapiirin on mahdollista kehittyä. Tällöin työyhteisöllä on mahdollisuus oivaltaa työtehtävien olevan koko työyhteisön yhteinen asia. Silloin ei koeta kiusaamisena, jos tiskit ovat jääneet yövuorolle eikä laiskuutena, jos jostain syystä työtoveri ei ole tyhjentänyt pyykkikonetta. Parhaimmillaan työyhteisössä on tahtotila suunnitella työviikko ennalta ja nimetä henkilöt etukäteen tiedettyjen tehtävien hoitoon. Silloin myös yllättävät haasteelliset tilanteet ovat koko työyhteisön haasteita ja niiden selviämisessä auttaa tahtotila yhteiselle työlle.