Pelko ja ilo työväkivallan tunnekokemuksina

Tunteet ovat aina työssä läsnä ja niitä nousee työpäivän aikana monissa erilaisissa tilanteissa. Työväkivallan tilanteissa ne koetaan usein kuormittaviksi, joten työyhteisöjen kanssa työskennellessäni pysähdymme usein keskustelemaan tunteista. Kokemukseni on, että ne ovat samanlaisia riippumatta työkokemuksesta tai asiakkaiden problematiikasta. Tilanteet asiakkaiden kanssa ovat moninaisia eivätkä aina ennakoitavissa. Useimmiten työntekijät tuovat esille pelon, vihan, inhon ja turhautuneisuuden tunteita. Luottamuksen herätessä uskalletaan kertoa myös keinottomuuden, epäonnistumisen ja riittämättömyyden kokemuksista. Tunteiden jakamisen kokemukset ovat olleet työyhteisöille usein hämmentäviä, mutta samalla antoisia hetkiä. Kokeeko joku muukin samalla tavalla kuin minä?

”Toisinaan työyhteisöjen kanssa työskennellessä huomaan, että on helpompi tunnistaa palautumisen haasteet kuin omat työväkivallasta aiheutuneet tunnekokemukset.”

Tunteista puhuttaessa on tärkeää muistaa toisen arvostaminen, työväkivallan kokemus on aina yksilöllinen. Tilanne missä toinen kokee pelkoa ja vihaa voi toiselle olla hallittu ja helppo juttu. Myös työväkivallan uhka koetaan eri tavalla. Niinpä on tärkeää, ettei koskaan erehdytä väheksymään toisen kokemuksia. Yhdessä työyhteisössä pohdittiin, onko työyhteisön ilmapiiri niin turvallinen, että uskaltaisi kertoa työtoverille pelon tunteista. Tai kenties itse asiakkaalle, joka käyttäytyy uhkaavasti. Ehkäpä oman inhimillisyyden ja haavoittuvuuden esille nostaminen ei olisikaan huono asia, sillä työtä tulisi tehdä aina ihminen ihmiselle. Myös työtoverilta avun pyytäminen saatettaisiin ottaa eri tavalla vastaan, jos kertoisi tilanteen olevan itselle pelottava.

Yksilöllisen kokemuksen lisäksi tunteisiin reagoidaan eri lailla. Joku on omien tunnekokemusten käsittelyssä taitavampi. Hän tunnistaa ne, pohtii mitä ne viestittävät ja antaa sen jälkeen tunteiden mennä. Joku toinen voi jäädä tunteeseen kiinni. Esimerkiksi pelko voi vaikuttaa hänen toimintaan, seuraavalla kerralla hän ei ehkä ole näkevinään uhkaavaa tilannetta keskittyen omaan työtehtävään. Tällöin hän ei ole kovin turvallinen työtoveri. Joku toinen voi pelon vallassa alkaa käyttäytyä itsevarmasti ja vallankäytön avulla selviytyä työpäivistä. Sen seurauksena asiakkaat mahdolliset provosoituvat uusiin haastaviin tilanteisiin. Pelkoa voi olla myös taustalla, kun yhteisiin toimintamalleihin ei pysty sitoutumaan. Tällöin työntekijän toiminta voi näyttäytyä sooloiluna tai hän toistuvasti perustelee toimintaansa maalaisjärjen käytöllä. Arvata vain voi, mitä tämä ja kaikki muu aiheuttaa työilmapiirille, turvallisuudelle ja yhteiselle työlle?

”Tilanne missä toinen kokee pelkoa ja vihaa voi toiselle olla hallittu ja helppo juttu. Myös työväkivallan uhka koetaan eri tavalla. Niinpä on tärkeää, ettei koskaan erehdytä väheksymään toisen kokemuksia.”

Mitä sitten, jos työntekijänä huomaa, ettei mikään tunnu enää missään? Työväkivallan tilanteet tai sen uhka ovat muuttuneet rutiineiksi, toistuvasti työssä tapahtuneiksi ja työhön kuuluviksi tilanteiksi. Onko se kenties seurausta tapahtuneiden tilanteiden kuoppaamisesta, ammatillisen roolin taakse kätkeytymisestä vai nollatoleranssin kasvamisesta? Tällöin on hyvä seurata, mitä tunteiden tukahduttamisesta seuraa. Onko asiakkaan kohtaaminen edelleen arvostavaa ja yksilöllistä? Miltä oma toiminta näyttäytyy työyhteisön vuorovaikutus- ja turvallisuuskulttuurissa? Entä miten hyvin ja kokonaisvaltaisesti vapaa-ajalla palautuu? 

Toisinaan työyhteisöjen kanssa työskennellessä huomaan, että on helpompi tunnistaa palautumisen haasteet kuin omat työväkivallasta aiheutuneet tunnekokemukset. Palautumisen vaikeudesta työntekijät kuvaavat arjen tilanteissa, joissa työpäivän jälkeen romahdetaan sohvalle, ärsyynnytään perheelle tai vietetään aamuyön tunnit valvoen. Se mitä töissä on pyrkinyt kätkemään oman ammatillisuuden ja vastuullisen työkäyttäytymisen taakse, ei enää kanna kotona, jossa on helpompi olla oma itsensä. 

”Työnilo kasvaa onnistumisten kokemusten, yhteistyön ja hallinnan tunteen avulla. Myös työyhteisöissä, joissa työväkivallan uhka on ilmeinen.”

Ammatillisuutta on tunnistaa omat tunteensa ja ottaa vastuu niistä. Vastuullisuus on tärkeää, sillä tunteet helposti leviävät koko työyhteisön tunneilmapiiriin ja voivat näyttäytyä epäasiallisena toimintana sekä perustehtävän hämärtymisenä. Avoin ja rehellinen keskustelu sekä kuulluksi tuleminen auttavat jaksamaan. Tunnekokemuksia voi jakaa niin työyhteisön kuin esimiehen kanssa, yhdessä tai ulkopuolisen tukemana. Ammatillisuutta on myös hakea ajoissa työterveydestä apua tai ohjata työtoveri palveluiden piiriin. 

Toisinaan työyhteisöissä nousee esille työväkivallasta aiheutunut ilon kokemus. Tämä voi aiheuttaa työyhteisössä hämmennystä, mutta kun tulee ymmärrys, että hallittu työväkivallan tilanne on lupa kokea onnistumisena, on siitä mahdollisuus tuntea myös iloa. Onnistumisen kokemusten jakamisen avulla tulee kaikille mahdollisuus oppia, jonka pohjalta on hyvä lähteä kehittämään uusia, yhteisiä toimintamalleja työväkivallan uhan hallintaan. Työnilo kasvaa onnistumisten kokemusten, yhteistyön ja hallinnan tunteen avulla. Myös työyhteisöissä, joissa työväkivallan uhka on ilmeinen.

Kun aika on oikea

Kuluneen syksyn aikana olen ohjannut prosessinomaisella työskentelyotteella eri työyhteisöjä työväkivallan uhan hallintaan. Tärkeän ja vakavan aiheen äärelle on ollut hyvä pysähtyä. Prosessit ovat olleet erilaisia, sillä ne ovat pohjautuneet kunkin työyhteisön yksilöllisiin tarpeisiin. Työskentelytapa on ollut työyhteisöille uusi ja hetkittäin hämmentävä, mutta luottamuksellisen ilmapiirin syntymisen jälkeen uteliaisuus prosessinomaisen työskentelyn mahdollisuuksiin on kasvanut.

Työpäivät ovat usein hektisiä ja niitä sävyttävät kiireen tuntu sekä työn hallitsemattomuus. Nämä elementit ajavat meitä tekemään nopeita ja äkkipikaisia ratkaisuja. Toisinaan innokkuus ja hyvä draivi laittavat meidät juoksemaan suoraan tavoitteeseen. Inhimillistä on malttamattomuus uuden idean syntymiselle. Helposti ajattelemme, että minun mielipiteeni on se paras ja tärkein. Innokkaina päästämme ennemmin raakileisen ajatuksen ilmoille kuin pysähtyisimme yhdessä pohtimaan ja kuulemaan toisen ajatuksia. Usein emme edes huomaa pysähtymisen, ajatusten ja näkökulmien vaihtamisen tärkeyttä.

Prosessinomainen työskentelytapa on erilainen kuin mitä työelämällä on meille tapana opettaa. Se on vaiheittain etenevä, osallistava ja yhteistä tahtotilaa kehittävä prosessi. Lisäksi se mahdollistaa ajan antamisen eri näkökulmien vaihtamiselle, pohdinnalle ja aiheen kypsymiselle. Työskentelytapana se kehittää vuorovaikutustaitoja, luottamusta ja avointa vuoropuhelua. Se luo hedelmällisen maaperän parhaimmille oivalluksille ja antaa luoville ratkaisuille enemmän mahdollisuuksia. Ajallisesti se ei ole nopea, mutta tehokkuus perustuu prosessin jatkuvaan mahdollisuuteen parantaa käsiteltävän aiheen sisältöä.

Mitä tapahtui niille työyhteisöille, jotka malttoivat pysähtyä prosessinomaisen työskentelyn äärelle? Prosessit kestivät neljästä viiteen tapaamiskertaan. Työntekijät kertoivat kokeneensa tärkeimpänä kuulluksi tulemisen tunteen ja sen, että he itse pääsivät kehittämään omia työskentelytapojaan. Esimiestyö puolestaan sai uusia työkaluja. Työyhteisönä he oppivat toinen toisiltaan, saivat oivalluksia ja oivallusten kautta heille tuli sitoutumisen tahto yhdessä päätettyihin asioihin. Tämän jälkeen työväkivallan uhka ei tuntunut enää niin haasteelliselta, sillä prosessinomaisen työskentelyn avulla he olivat tehneet näitä tilanteita varten yhdessä sovitut toimintamallit.

Näiden nettisivujen valmistuminen on ollut myös prosessinomaisen työskentelyn tulos. Puolen vuoden kypsyttely on antanut minulle mahdollisuuden moninaisempaan ja luovempaan pohdintaan. Hetkittäin ovat olleet läsnä malttamattomuuden, ahdistuksen ja epävarmuuden tunteet, mutta prosessiin luottaminen on antanut tilaa ajatusten laajentumiselle. Kiitos tyttärelleni Juliaanalle, jonka kanssa olen saanut vaihtaa ajatuksia. Olen saanut häneltä näkökulmien lisäksi tukea sivujen teknisen osuuden tuottamisessa. Kun aika on oikea, on prosessista päästettävä irti ja esitellä sen aikaansaama lopputulos. Tervetuloa seuraamaan nettisivujani ja täällä jatkossa julkaistavaa blogia työelämän ilmiöistä, väkivallan uhan hallinnasta ja yhteisöllisistä toimintamalleista.