Yhteisön voima syntyy minäpystyvyydestä

Posted on 

Kiitos sinulle kuluneesta vuodesta, siitä yhdestä muiden joukossa. Jokainen vuosi voi tuoda vastaan jotain yllättävää, mikä aiheuttaa vastoinkäymisiä, lisää epävarmuutta tai asettaa omat voimat äärirajoille. Elämää kun ei voi kontrolloida. Tänä vuonna haasteita tuli vastaan tavallista enemmän ja se on kokemus, joka jollain tavalla kosketti meitä jokaista. 

On hyvin yksilöllistä, miten kukin on menneen vuoden kokenut. Ehkä juuri sinä olet se, joka jousti ja sopeutui tilanteen tuomiin muutoksiin ilman suurempaa kuormittumista. Tai ehkä olet se, joka koki pelkoa ja ahdistusta, tai kenties jouduit suremaan läheisesi menetystä. Juuri nyt on hyvä hetki muistaa, ettei ole ollut oikeaa tai väärää tapaa reagoida menneeseen vuoteen. Se on ollut meille jokaiselle ainutlaatuinen. 

Työnohjaustapaamisissa inhimillisyys ja rohkeus olivat aikaisempaa enemmän läsnä. Työ ikään kuin kulki vapaa-ajalle, samat haasteet olivat läsnä henkilökohtaisessa elämässä. Asiakkaat herkistyivät tuomaan oman haavoittuvuutensa esiin. Ryhmissä uskallettiin olla ilman ammatillisuuden roolia ja asiantuntijan viittaa. Tarve kohtaamiselle ja jakamiselle oli suuri. Yhdessä jaettiin tunnekokemuksia ja ajatuksia. Toisinaan asiakkaat kokivat työnohjaustapaamiset raskaiksi, mutta samalla he antoivat palautetta niiden olleen antoisia ja vaikuttavia. 

Jokaisessa vuodessa on myös hyviä hetkiä, voimavaroja lisääviä elementtejä ja onnistumisia. Useimmiten asiakkaat kuvailivat näiden liittyneen sosiaalisiin suhteisiin niin läheisissä, työyhteisössä kuin asiakastyössä. Yhteisön voima tuli todistetuksi monta kertaa. Yhden kokiessa olonsa raskaaksi, oli toinen luomassa toivoa. Yhdessä etsimme rauhoittavia elementtejä, pohdimme ratkaisuja ja loimme uusia tukiverkkoja.

Alkava vuosi sisältää toivetta poikkeuksellisen ajan päättymisestä. Rokote antaa ehkä suojan virukselle, mutta se ei anna lupaa painaa kaasujalkaa. Emme voi vain pyyhkäistä tätä kokemusta syrjään vaan on viisautta antaa riittävästi aikaa mielen toipumiseen. Toipumisvaiheen tuki tulisi olla sisäänrakennettu työyhteisöön, aivan kuin mikä tahansa ammatillisuutta tukeva tiimitunti tai koulutus. Tärkeää on huomioida, että turvallisuuden tunne palautuu työyhteisöön hitaasti. Tämän rakentumiseen tarvitaan luottamusta ja avoimuutta. Vasta sen jälkeen voimme lähteä kehittämään ja oppimaan uutta.

Yhteisön voima syntyy minäpystyvyydestä. Emme voi auttaa toista ennen kuin autamme itseämme. Siksi on tärkeää lähteä ykkösvaihteella liikenteeseen ja pyytää matalalla kynnyksellä toisilta tukea. Herkällä korvalla kuunnella omia kehollisia reaktioita, uskaltaa olla tarvitseva ja pitää itsestä huolta. Kun omia voimavaroja on riittävästi, on voimaa kunnioittaa toiseen kokemusta. Herkkyyttä olla aidosti läsnä, tarjota apua ja luoda toivoa. Sen jälkeen voi jo hieman painaa kaasua ja suunnata yhteisön motivaatio tulevaan.

Ratkaisukeskeinen niskalenkki stressin hallintaan

Viimeiset pari kuukautta ovat vaatineet useimmilta meistä kykyä sietää muutosta ja epävarmuutta. Se on saattanut tarkoittaa töiden loppumista, etätöihin siirtymistä tai kotikoulun järjestämistä. Joillakin uhka ja pelko omasta tai läheisen terveydestä on ollut päivittäin läsnä. Tämä pelko on voinut olla myös työhön kuuluvaa. Olenko minä tartunnalle alttiina vai olenko kenties se, joka tuo viruksen töihin ja sairastutan asiakkaat? Ehkä kaiken tämän muutoksen keskellä ei ole tullut huomattua, millainen stressitaso itsellä tällä hetkellä on.

Yläpuolella oleva Stressin sietoikkuna on hyvä itsearvioinnin työväline. Keskellä oleva pallo kuvaa sopivaa vireystilaa, jolloin olemme paras versio itsestämme. Tällöin työn ja vapaa-ajan välinen suhde on tasapainossa, uni laadukasta ja vapaapäivät palauttavia. Kykenemme olemaan arvostavia sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Meillä on hyvä keskittymis- ja toimintakyky, olemme luovia ja energisiä. Sopivassa vireystilassa stressi on aikaansaava, eteenpäin vievä voima.

Sopivan vireystilan naapureita ovat voimavarojemme energiasyöpöt, yli- ja alivireystilat. Onneksemme keho on viisas hälytysjärjestelmä, joka varoittaa sivuraiteille luisumisesta. Päänsäryt, hartiakivut, univaikeudet, ruokahalun muutokset ovat usein signaaleja siitä, ettei kaikki ole hyvin. Valitettavan usein emme pysähdy kuuntelemaan kehon viestejä vaan jatkamme eteenpäin. Flow voi antaa positiivista energiaa, mutta aina se ei ole terveellinen tapa toimia. Jos koet rajaamisen vaikeutta, ole erityisen varovainen luovuuden ja flown suhteen.

Halusimmepa tai emme niin tässä ajassa on paljon sellaista, mihin emme voi vaikuttaa. Onneksi oman hyvinvoinnin eteen voi aina tehdä pieniä korjausliikkeitä. Se vaatii vastuunottoa ja kurinalaisuutta, nopeasti mielihyvää tuovat ratkaisut eivät aina pitkässä juoksussa ole niitä parhaita. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa asioihin auttaa tunnistamaan tilanteen ja asettamaan itselle tavoitteita. Alla oleva nelivaiheinen työkalu on hyvä tämänkin asian prosessointiin.

1. Tilanteen selvittäminen
Pysähdy säännöllisesti arvioimaan, mikä on sinun stressitasosi. Tee arvio rehellisesti, tunnista ympärillä oleva tilanne, oletko keskellä kiirettä vai pystytkö hallitsemaan kaiken sen mitä teet? Mitä tunteita sinussa on herännyt? Mitä tarpeita tunteiden pohjalta on syntynyt? Kuinka paljon arjessa tapahtuu suorittamista, onko aika tehdä jotain toisin?

2. Tavoitteen kirkastaminen
Selvennä itsellesi, mihin asioihin toivoisit saavasi muutosta. Missä tilanteissa olet huomannut, ettei stressi saa sinusta otetta? Mikä auttaa sinua pysymään keskikaistalla, kehon ja mielen tasapainossa? Mikä on ensimmäinen pieni askel, joka sinun kannattaisi tehdä?

3. Toiminnan käynnistäminen
Tee itsellesi toimintasuunnitelma. Huomioi, ettei sen ole tarkoitus olla suorituslista, josta tulee aiheutumaan lisää stressiä. Voit esimerkiksi piirtää tasapainolaudan, jonka toisessa päässä on toiminta ja toisessa päässä palautuminen. Millä päivittäisillä toimilla voit huolehtia, että ettei lauta lähde kallistumaan toiseen suuntaan? Kuka sinua voi tukea tasapainoon pääsemisessä?

4. Oman toiminnan arviointi
Pysähdy säännöllisesti arvioimaan, millaisia vaikutuksia korjausliikkeillä on ollut. Oletko ollut riittävän kurinalainen ja ottanut vastuun itsestäsi vai onko tapahtunut lipsumista? Ole itsellesi myötätuntoinen, muutos ei käy hetkessä. Arvioinnin tarkoitus on tukea sinua löytämään itsellesi sopivia tapoja toimia. Ne joilla ei ole ollut riittävän hyvää vaikutusta, voi aina vaihtaa toisiin ja jatkaa omaa tutkimusmatkaa itselle tasapainoisempaan hyvinvointiin.

Stressin sietoikkuna ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa ovat hyviä välineitä stressitason määrittelyyn ja tasapainon löytämiseen. Millaisia korjausliikkeitä sinä näiden avulla teet?

Uhka vai mahdollisuus – asiakas oman elämänsä asiantuntija

”Oli ilo nähdä asiakkaan kantavan vastuuta omasta elämästään. Lisäksi työstäni tuli turvallisempaa, kun törmäyskurssit vähenivät.”

Pyydän usein työntekijöitä havainnoimaan, mistä asioista he itse provosoituvat arjessaan. On mielenkiintoista tarkkailla omia kipupisteitä ja inhimillisyyden hetkiä. Tämä tuo myös ymmärrystä toisen ihmisen yllättäville reaktioille. Omat ärsyyntymiseni hetket ovat suurimmillaan silloin, kun joku toinen toimii asiantuntijana minua koskevissa asioissa. Mielelläni kuuntelen ohjeita ja neuvoja, mutta tällöinkin toivon, että saan itse säilyttää oman elämäni asiantuntijuuden.

Asiantuntijuus on mielenkiintoinen aihe. Toisen kokemuksesta on usein hyötyä, jottei itse tarvitse käydä läpi samoja sudenkuoppia. Palkitsevaa on myös toimia asiantuntijan roolissa. Miten antoisaa onkaan päästä kertomaan itselle tärkeästä aiheesta yksityiskohtaista tietoa tai ratkaisemaan haasteita. Oman osaamisen jakaminen tuo työhön merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä.

”Omat ärsyyntymiseni hetket ovat suurimmillaan silloin, kun joku toinen toimii asiantuntijana minua koskevissa asioissa.”

Ihmisten kanssa työskennellessä asiantuntijuudella on omat haasteensa. Onnistuakseen se edellyttää empaattista kohtaamista ja kykyä aitoon kuunteluun. Tällöin on tietoisesti tunnistettava ne hetket, kun toisen puolesta ajatteleminen pyrkii nousemaan pintaan. Miten helposti tapahtuukaan ne tilanteet, kun tiedämme, mikä toiselle on parasta. 

Hoito- ja ohjaustyössä asiakkaan oman elämän asiantuntijuus voidaan kokea uhaksi. Tällöin ehkä pelätään menettää työtä helpottamaan syntyneet rutiinit tai joudutaan omalle epämukavuusalueelle. Usein työnohjaajana ja coachina kuulen, kuinka henkilökunta kertoo tai päättää asioita asiakkaiden puolesta. Tällöin mietin, voiko koko asiakasyhteisön toiveet olla samankaltaiset, tunnin tarkkuudella viikon jokaisena päivänä? Vai onko kenties niin, että uudelle asiakkaalle kerrotaan talon tavat, joihin ei mielellään haluta tehdä poikkeuksia? Kiire tai henkilökunnan vähyys ovat usein ne viimeiset selitykset, kun lähden kyselemään asioista tarkemmin.

”Mielelläni kuuntelen ohjeita ja neuvoja, mutta tällöinkin toivon, että saan itse säilyttää oman elämäni asiantuntijuuden.”

Työntekijät usein pelkäävät, että asiakkaiden toiveet tai niiden toteuttaminen ovat haasteellisia. Kuulen jo ennalta luotuja uhkakuvia pesemättömistä tiskeistä tai muista arjen haasteista. Eikö jokaisessa kodissa joskus tiskit loju pöydillä? Mitäpä jos, ensi kerralla kysytäänkin asiakkaalta itseltään, mitä hän toivoo, jotta hän saisi itselleen oman elämänsä näköisen, mielekkään, onnellisen ja vastuullisen arjen?

Mitkä ovat omat kokemukseni asiantuntijan roolista luopumisesta, kun annoin asiakkaan itse olla oman elämänsä asiantuntija? Kaikkinensa minun työstäni tuli helpompaa, kun en joutunut miettimään ja tekemään päätöksiä hänen puolesta. Mitä se minulta vaati? Arvostavaa kohtaamista ja tietoista kuuntelua. Sallivuutta, heittäytymistä ja joustavuutta. Mitä se antoi? Oli ilo nähdä asiakkaan kantavan vastuuta omasta elämästään. Lisäksi työstäni tuli turvallisempaa, kun törmäyskurssit vähenivät. Mikä eniten yllätti? Asiakkaiden toiveiden pienuus ja arkisuus, tärkeintä heille oli tulla kuulluksi.